Keskipohjanmaan historia ja nykypäivä

Keskipohjanmaa on alueella ilmestyvä suurin sanomalehti. Se ilmestyy seitsemän kertaa viikossa, eli tuoreita uutisia pääsee lukemaan viikon jokaisena päivänä. Lehdellä on jo pitkät perinteet alueen uutisten viestintuojana, sillä kyseinen lehti on ollut toiminnassa aina vuodesta 1917 lähtien. Se on siis yhtä vanha kuin itsenäinen Suomi, mikä tietysti saa alueen asukkaat tuntemaan ylpeyttä omaa johtavaa maakuntalehteään kohtaan. Lehden kustantajana toimii KPK Yhtiöt Oyj.

Aikaisemmin aina 1990-luvun puoliväliin saakka lehti ei ollut poliittisesti sitoutumaton, vaan se toimi yhteistyössä Keskustan kanssa. Nykyisin Keskipohjanmaa on kuitenkin poliittisesti sitoutumaton. Vuodesta 2019 lähtien Keskipohjanmaan päätoimittajana on toiminut Tiina Ojutkangas. Aikaisemmin Ojutkangas työskenteli Keskipohjanmaan kehittämispäällikkönä sekä toimituspäällikkönä. Lehden aikaisemmat päätoimittajat lähimpinä vuosikymmeninä ovat olleet Lassi Jaakkola ja Kauko Palola.

Uutisia laidasta laitaan

Keskipohjanmaassa halutaan tuoda esille monenlaisia uutisia, jotka liittyvät tavalla tai toisella alueeseen ja sen asukkaisiin. Joitakin uutisia voidaan julkaista myös muissa suuremmissa sanomalehdissä, mutta mukana on myös uutisia, jotka eivät ylitä kansallista uutiskynnystä. Painettua lehteä tilataan edelleen lähes samoja määriä kuin vuosia aikaisemminkin. Lehti tavoittaa noin 117 000 lukijaa viikoittain, mikä on loistava luku pienelle sanomalehdelle. Toki tämä luku pitää sisällään myös verkkolehden lukijat. Koska maailma on digitalisoitunut, on Keskipohjanmaa pyrkinyt kehittymään myös tällä saralla. Se onkin loistava asia, sillä tänä päivänä ihmiset haluavat päästä lukemaan uutisia nopeasti myös älylaitteilla. Verkkolehteä voikin lukea niin tietokoneella, tabletilla kuin älypuhelimella suoraan verkkoselaimessa.

Lehti verkossa

Keskipohjanmaan verkkolehti on nimittäin suosittu tapa pysyä ajan tasalla siitä, mitä alueella milloinkin tapahtuu. Verkkolehden artikkelit voi lukea kokonaisuudessaan ainoastaan, jos verkkolehteen on lukuoikeus. Se myönnetään automaattisesti painetun lehden tilanneille ja sen lisäksi verkkolehden lukuoikeuden voi ostaa myös erikseen. Verkkolehdelle kehitettiin sovellus, jolloin uutisten lukeminen on helpompa esimerkiksi älypuhelimella tai tabletilla. Sovelluksessa ja verkkolehden puolella on alettu julkaisemaan myös podcasteja. Podcasteja on julkaistu aina toukokuusta 2019 lähtien ja niiden suosio näyttää vain kasvavan kuukausi kuukaudelta. Kaikkien aikojen ensimmäinen Keskipohjanmaan podcast oli jalkapalloon keskittyvä Keparin kulmalla.